Otteluraportti
Eilen torstaina 23. huhtikuuta 43 vuoden odotus sai päätöksensä, kun Stadin Derbyssä kohtasivat HIFK ja HJK. Täksi kaudeksi Veikkausliigaan nousseella HIFK:lla oli paljon näytettävää kannattajilleen ja suomifutikselle, vaikkei paineita tuloksesta niin ollutkaan. HIFK:llä oli ainoastaan voitettavaa, toisin kun HJK:lla, joka halutessaan sai vastuun heiluttaa tahtipuikkoa.
Ja alkuvihellyksen soidessa niin tapahtuikin. HJK vyöryi päälle ja ennen kuin peli oli ehtinyt vanheta viittä minuuttia nousi Mike Havenaar ylivoimaisesti korkeimmalle keskityspalloon ja puski lukemiksi 1-0. Havenaarin kaltaiset pelaajat ovat valitettavasti eksoottisia väripilkkuja suomalaisessa jalkapalloilussa. Pääpelaaminen on meillä aivan liian heikkoa, eikä sitä treenatakkaan junioripuolella tarpeeksi. Muuten Havenaarin pelaaminen oli todella vaisua ja maaleja olisi paremmalla viimeistelyllä voinut tehdä pari lisää.
Maalin jälkeen ottelun tempo laski huomattavasti ja punapaidat pääsivät peliin mukaan ja esiintyivät jopa edukseen. Seuraikoni Jukka Halmeen johdolla HIFK karvasi ja taisteli jokaisesta pallosta pelottomasti, niinkuin Derbyssä kuuluukin. Pelirohkeus näkyi myös lisääntyneissä hyökkäyksissä ja noin 20 minuutin pelin jälkeen hienon syöttökuvion päätteksi HJK:n Tapio Heikkilä kaatoi rangaistusalueella laukaustaan virittäneen Youness Rahimin. Seurauksena rangaistuspotku ja Joni Korhosen tyylikäs sijoitus, peli 1-1!
Tasoituksen jälkeen ensimmäinen puoliaika oli tasaista taistelua ja vääntöä, eikä maalipaikoilla enään kauheasti juhlittu, Rasmus Schüllerin komeaa sisäkierteistä laukausta rangaistusalueen rajalta lukuunottamatta. Tuloksena kuitenkin vain poikkipuu ja maaliviiva. Puoliajan jälkeen HIFK nosti pelinsä tempoa edelleen ja sen tiukka prässi alkoi tuottaa ongelmia HJK:n puolustukselle ja löysälle pelinrakentelulle keskikentällä. 55 minuutin kohdalla nähtiin illan erikoisin kun HIFK:n Pekka Sihvola pääsi kuin varkain nokikkain klubi maalivahti Örlundin kanssa. Pikku tökkäisy kohti Örlundin auki ammoattivia längejä, mutta viime hetkellä ruotsalainen ehtii laittaa pihdit kiinni ja pallo jää ilmassa Örlundin polvien väliin.
Tunti takana Atomu Tanaka näyttää täydelle Soneralle maailmanluokanpelaajan otteita. Keskitys vasemmalta kohti maalia, jossa Tanaka taiteilee itsensä väärinpäin ja komea saksipotku kohti Erikssonia, joka saa torjuttua kuitenkin napakan laukauksen. Minuutti tästä ja yksi suomalaisen jalkapalloilun suurista lupauksista, Fredrik Lassas, laukoo pallon suoraan juoksusta yläriman kautta HJK-faneille.
Enempää ei vaarallisia paikkoja tullut ja lopputulos 1-1 on täysin oikeudenmukainen. HIFK pelasi ennakkoluulottomasti koko ottelun ja nautti ottelun tunnelmasta suurella sydämmellä. HJK:n voitto kaatui hosumiseen, sillä palloa pitämällä olisi peliratkennut jo ensimmäisellä puoliajalla. Helpot pallonmenetykset ja vaikeat ratkaisevat syötöt päästivät HIFK:n vastahyökkäyksiin, joista paikkoja syntyi läpiottelun.
Onnistujat
Atomu Tanaka- HJK Loi vaarallisia paikkoja kuin tyhjästä. Teki töitä myös puolustussuuntaan ja muutama loistava riisto hyökkäykseen lähteviltä HIFK puolustajilta, joissa käytti nopeuttaan hyödyksi. Vaikka Tanaka on vain 167cm ei pelännyt laittaa kroppaansa likoon. Tällä kaudella voi tulla tuhoisaa jälkeä Veikkausliigassa.
Jukka Halme- HIFK Näytti heti alusta esimerkkiä keskikentällä ja taisteli palloja joukkueelleen. Rämäpäänä tunnetulla Halmeella ei tullut ylilyöntejä vaan pelasi aivan sääntöjen rajamailla useissa kaksinkamppailuissa poistujen niistä voittajana. Maalipaikkojakin pari, mutta kovasta yrityksestä huolimatta maalinteko ei onnistunut.
Jesse Ahonen- HIFK Vaihdettiin sisään 64. minuutilla ja käytti loistavasti nopeita jalkojaan oikealla laidalla. Toi punapaitoijen hyökkäykseen lisää virtaa huomattavasti.
Stadin Kingit- Pohjoispääty osoitti jotain mitä suomalainen jalkapalloilu on kaivannut jo monta vuotta. HIFK:n organisaatio on radikaalisti erilainen verrattuna muihin liigan seuroihin. Yhteys seuran ja kannattajien välillä on käsittämätön. Ottelun jälkeen näky oli tämä.
Valmentajat, pelaajat, perheenjäsenet ja kannattajat olivat kaikki kentällä nauttimassa hetkestä, samaan aikaan kun Suomen suurimman seuran pelaajat poistuivat aplodien saattamana pukukoppiin. Tälläistä on suomalaiseen jalkapalloiluun kaivattu ja vaikka HIFK:ta pidetään liigan pahana poikana, jonka fanit eivät osaa käyttäytyä, niinkuin eilen sai mediasta lukea, on se silti ainut suomalainen jalkapalloseura, joka tietää mitä on fanikulttuuri. Se on uutta ja erilaista, joidenkin mielestä ehkä pelottavaa ja kiellettävää. Huomasin itsekkin eilen kuinka totesin vierustoverilleni siitä että pohjoispäädystä kuuluu "Haista vittu HJK"- huudot ja kuinka ala-arvoista mielestäni on. Mutta käännettyäni katseen eteläpäätyyn, ei sieltä kuulunut mitään. Se ei poista sitä faktaa, että kannustamisen voi hoitaa tyylikkääminkin, mutta kuului sieltä sentään jotain.
Mielenkiintoista on nähdä kuinka HIFK:n kausi jatkuu. Käykö otteluissa väkeä kannustamassa? Onnistuvatko punapaidat säilyttämään sarjapaikkansa vai onko seuran hurmos ikuista?
HJK:llakin on tekemistä, jos se haluaa edes päästä lähelle unelmasta Mestareiden liigasta.
